maanantai 26. syyskuuta 2016

Ei ihan niin hyvin sujunut rally-tokotreeni

Moikka!

Yli-aktiivisena bloggaajana päätin kirjoitella tänne jo tänään ensinnäkin siksi, että muistin ottaa kuvia, ja toisekseen siksi, että mulle tuli inspiraatio kirjoittaa tämänpäiväisestä rally-toko treenailusta juuri tällä otsikolla. Mutta siis, otin koiran ja nameja ja suuntasin meidän pihalla sijaitsevalle pienelle suorakaiteen muotoiselle "nurmikentälle". Olin unohtanut paperiset kyltit yöksi ulos, ja tussijälki oli hieman levinnyt.

Valitsin hieman kosteista kylteistä muutaman helpon ja tutun, sillä olin huomannut jo sisällä, ettei Doris ollut tänään oikein kuuntelutuulella. Olisi pitänyt tajuta olla lähtemättä reenaamaan. Aloitin helpolla 360° oikealle tehtävällä. Tässä kohtaa Doris päätti että nyt ei huvita, ja KARKASI naapuriin. Kävin sitten ottamassa sen kiinni, ja otin sen remmiin. Tein muutaman tehtävän remmillä, ja lopuksi vielä kaksi helppoa ilman remmiä. Alun testailun jälkeen alkoi neiti toimimaan ja kuuntelemaan. Kyllä tää vielä tästä. Viimeistään ensi keväänä me käydään hakemassa ensimmäinen hyväksytty ALO-luokan tulos.

Tänään käytetyt kyltit. 360 ° oikealle tosin puuttuu.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syyskuvia!

Moikka!

Tämän blogin ihka-ensimmäinen postaus! Jännää! Mutta siiis, minä olen Ansku, 12-vuotias koiratyttö. Ja tämä blogi kertoo minun, ja koirani, mustan 2015 syntyneen barbetnarttu Doriksen elämästä, ja treenailuista. Mutta lisätietoa on sivuilla, jotka löytyvät tuosta bannerin alta.

Tänään käytiin siis Siljan ja Huiman kanssa sänkkärilenkillä. Kierrettiin aika lyhyt, ehkä neljän kilometrin lenkki. Treenailin myös aamusta vähän rally-tokojuttuja Doriksen kanssa, ja neiti käyttäytyi ihan superhienosti. Lenkiltä tuli joka tapauksessa räpsittyä vähän (n.55...) kuvia. Tässä on muutamia minun mielestäni onnistuneimpia: