keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Turku KV!

Moiks!

Eli viime viikonloppuna käytiin pyörimässä Turun messukeskuksessa. Näyttelyissä on aina se oma tunnelmansa, siihen humuun vaan jotenkin hukkuu. Sunnuntai-aamuna pakattiin kamat ja koira autoon, ja napattiin Silja kyytiin. Turkuun saavuttuamme itseäni jännitti aivan tajuttomasti. Ensin mentiin Junior Hanlerin SM-osakilpailukehään, joka sitten meni ihan kohtalaisesti. Ei mitenkään timanttisesti, mutta ei se vuosisadan katastrofikaan ollut.

Pakko myöntää että harvoin sitä on huonommin menneen kehän jälkeen ollut noin helpottunut. Helpottuneisuus johtui kahdesta syystä. A) Jännitin mahdollista jatkoon päässeiden koiranvaihtoa, sillä Doris ei koskaan ole ollut kenenkään muun esitettävänä, ja B) Jos oltaisiin menty jatkoon, ei oltaisiin millään ehditty rotukehään. Ja nyt mennäänkin siihen.

Doriksen veli ja kasvattaja junnunarttunsa kanssa olivat myös paikan päällä. Kaikki viisi? koiraa olivat eri ryhmissä, ja näin ollen D oli ainoa NUO-luokan narttu. Laatuarvostelutulos oli tällä kertaa EH, joka on oikeastaan aika hyvä. Tämän kehän ajattelin menneen HUONOSTI, mutta videolta katsottuna kai ihan kohtalaisesti se sitten menikin. Tosin nyt kuvista huomasin että katkaisen koiran linjan seisottamalla sen liian "korkealla", tai en mä osaa selittää...

Tässä muutama kuva, jotka ovat kaikki (c) Silja. :)





Olitteko te Turussa omien koirienne kanssa? Miten meni?

lauantai 14. tammikuuta 2017

Talviarkea ja hermoilua!

Moikkis!

Tänään ajattelin kertoa teille vähän meidän kuulumisia,  kera tämänpäiväisten lumikuvien. Ollaan treenailtu rally-tokoa, perustottista, lenkkeilty ja leikitty lumipalloilla. Sitä en tiedä, ovatko lumileikit sittenkään niin kovin hyvä idea, koska väsäsin tuossa vähän aikaa sitten lumilyhdyn, ja Doris oli ulkona ollessaan käynyt nappailemassa sieltä palloja, ja koko hökötys sortui.

Meille kuuluu siis kaikinpuolin hyvää, ja ihan tavallista, ja otsikon mukaisesti hieman myös hermoilua. Turun KV-näyttelyn numerot tulivat, ensin ollaan JH-ssa ja sitten vielä rotukehässä, saa nähdä kuinka neiti jaksaa koko päivän. Sitä en osaa sanoa, miksi hermoilen kyseistä tapahtumaa, sillä näyttelyitä on kuitenkin kausi täynnä, jos Turussa menee huonosti, niin vielä on monta tilaisuutta paikkailla.




Kuvat ovat muuten huonontuneet jälleen selvästi laadultaan bloggeriin lataamisen myötä. Treenailuissa ollaan käytetty apuna joululahjaksi saatua naksutinta. Doris hoksasi yllättävänkin helposti että naksahdus tarkoittaa kehua, että nyt hän teki jotain oikein. Pakko sanoa, että on kyllä hurjan kätevä varsinkin "kaukokäskyjä" tehdessä. Nimittäin kun komennat koiran kymmenen metrin päästä maahan, niin yritä siinä sitten oikealla hetkellä palkata namilla...

Lumi on tuon turjakkeen mielestä hurjan hauskaa, varsinkin silloin kun se lentää. Myös herkkujen ja lelujen lumeen piilottaminen olisi varsin mieluisaa tekemistä, jos typerä Ansku ei aina tulisi väliin sotkemaan ja kaivamaan aarteita esiin. Ei kuulemma saa jemmailla kaikkea mahdollista ympäri tonttia, joka on ihan tylsää.  Aamutkin ovat valostuneet talven tulon myötä, ja näin ollen jaksan useammin lähteä ennen kouluakin kunnolliselle lenkille pallonheittelyn sijasta.





Tykkäävätkö teidän koiranne lumileikeistä? Entäpä onko joku tulossa Turkuun ensi viikonloppuna?

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Virallinen uudenvuodenpostaus!

Moikka!

Tässä tulee otsikon mukaan virallinen uudenvuodenpostaus, joka on ensimmäinen postaus vuonna 2017, joten totta kai päätin tehdä tähän nyt sitten ne ihan viralliset tavoitteet tälle uudelle vuodelle. Ennen sitä kerron kuitenkin nopeasti mitä Doris sai joululahjaksi.

 Minä itse annoin toivottavasti kestävän ja vahvan kumipallon, ja jättikokoisen luun. Lisäksi Doris sai Siljalta naksuttimen ja yhdeltä koirakaverilta paketillisen pieniä luita. Mutta aihe ei ollut joulu, vaan uusivuosi. Nyt tavoitteet:

 NÄYTTELYT:

Näyttelypuolelle asetan tavoitteita vain suhteellisen vähän, sillä sielää ei mitään suurta treenaamista tarvita. Ajatuksena olisi kuitenkin päästä kiertämään enemmän virallisia KR- ja KV-näyttelyitä. Lisäksi haluaisin saada juoksuosuudet sujumaan luontevammin ilman lähtötöksähdystä tai niitä paria laukka-askelta siellä seassa. "Kisatavoitteeksi" asetan Junior Handlerin SM-finaaliin pääsyn, joka käytännössä siis tarkoittaa sitä, että yksi virallineen JH-SM-osakilpailu pitäisi voittaa...

RALLY-TOKO:

Rally-toko on lajina enemmän treenaamista vaativa, ja siinä on enemmän osia jotka pitää muistaa. Haluaisin päästä jollekin kurssille. ALO-luokan liikkeet alkavat olla purkissa meidän osalta, joten nyt alkuvuodesta treenataan ne muutaman liikkeen kertavauhtia kaikki kuosiin, ja loput tästä vuodesta sitten käytetään AVO-juttujen treenailuun. Kisauraakin olisi tarkoitus päästä availemaa ensin kevät epiksissä nami-alo ja ALO-luokkia käyden, ja kesä ja syksy sitten toivottavasti toisi tullessaan edes yhdet viralliset RT-kisat.

KAIKKI SE MUU:

Käy retkeilemässä/vaeltamassa! Mielellään tietysti lapissa asti, mutta nyt ainakin jokin yön yli kestävä retki.

Koiraleirille! Käytiin Siljan kanssa viime kesänä kennelpiirin järjestämällä koiraleirillä, ja mielelläni lähtisin tänä vuonna uudestaan.

Paljon uintia! Uiminen on koiralle hyvää liikuntaa, sekä Doriksen mielestä kivaa. Mitä muuta siihen tarvitaan?


KOIRAISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!