Huonoja tuloksia heiluvalla hännällä

Moikka!

Tänään kerron pikaisesti ikivanhoja näyttelykuulumisia kera ihan itse räpsimieni sänkipeltokuvien. Siinä mielessä otsikko hämää, etteivät ne tuloksetkaan nyt mitenkään kovin huonoja olleet, mutta eivätpä kyllä hyviäkään. Oltiin siis 7.10 spanielliiton erikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä, missä oltiin ilmoittauduttu Doriksen oman rotukehän lisäksi Junior Handleriin.

Päivä alkoi siispä näyttelypaikalle reissaamisella, ajomatkaa meiltä kertyi onneksi vain reilu tunti. Halliin päästessämmä olin positiivisesti yllättynyt koirani käytöksestä. Se ei kiskonut juurikaan, toimi pyynnöistä ja vaikutti rennolta. Tämä oli ihan hyvä lähtökohta päivälle.

Ensimmäisenä oli siis barbetien rotuarvostelu, jonka tuomarin nimi oli muistaakseni Astrid Staaijer. Hän oli tuomarina tosi perusteellinen, ja seisotti koiria kehässä pitkään. Muiden kehiä katsellessani pähkäilin, kuinka Doris ikinä selviytyisi niin pitkästä seisomisesta kehässä.

Arvostelussa mainittiin muistaakseni ahtaista takaliikkeistä ja huonosta ylälinjasta liikkeessä. En muista tarkkaan mitä arvostelussa sanottiin, enkä muista minne ihmeeseen sen laitoin (heh), mutta joka tapauksessa EH:n se sai.

Junior Handler alkoi pitkän odottelun jälkeen, ja kehässä päätin, ettei väsyneeltä koiralta ollut mitään järkeä lähteä vaatimaan täydellistä suoritusta. En halunnut korjata pikkuasioita, parasta oli heiluva häntä. Jos haluaisi noissa kehissä pärjätä, täytyisi koiran olla enemmän harrastusväline kuin minulle. Mä periaatteessa voisin korjata koiran jalkoja ja päätä ja turkkia ja mitä liekään, mutta ei kiitos.

En tuomitse, varmasti monelle mukava ja tärkeä harrastus, mutta meikäläinen totesi tuon kehän jälkeen että "thanks but no thanks, eiköhän meidän viralliset junnukehät ole taputeltu"... Doris oli kehässä rennosti ja positiivisesti, ja ennenkaikkea halusi tehdä mun kanssa. Enempää ei voi vaatia. Niin joo, junnuhändlerissä oltiin neljänsiä neljästä.

Huippuhyviä tuloksia ei tällä kertaa saatu, mutta eipä niitä lähdetty hakemaankaan. Sen sijaan meillä oli huippuhauskaa!

Villikoira sänkipellolla!

Moikka!

Eli eilen käytiin Siljan ja Huiman kanssa riehumassa ja treenailemassa sänkkärillä. Oli jo vähänhämärää, joten järkkäriparka ei ihan hirveän hyviä kuvia pystynyt ottmaan. Ne kuvat, joissa itse esiinnyn, ovat luonnollisesti Siljan käsialaa, mutta loput on mun räpsyjä.

Näitä on nyt tosi vähän, mutta parempi saada johonkin talteen. Pidemmittä puheitta, itse kuvat:

1.

2. Liian nopeita :(

3.

4.

5.

Houkutuksia, koiralajeja ja hauskanpitoa...

... niistä on kiva koiraleiri tehty!

Elikkä siis, terävä-älyisimmät varmasti jo tajusivatkin postauksen aiheen. Tämä viikonloppu siis vietettiin Inkoossa uudenmaan kennelpiirin järjestämällä nuorten koiraleirillä, ja täytyy sanoa, että oli taas ihan huippua! Oltiin samalla leirillä viime vuonnakin, ja tiedettiin vähän, mitä oli tulossa, joten vieraaseen paikkaan lähdettiin huomattavasti rennommilla mielin kuin vuosi sitten.

Lauantaina kymmenen aikaan auto pysähtyi Västankvarnin pihaan, ja päästiin majoittumaan. Koirat saivat haistella ja oikoa koipiaan matkan jälkeen. Saatiin sama huone kuin edelliskerralla, ja viriteltiin nopeasti ennen alkuohjeistusta huoneeseen väliaita, petivaatteet, vesikupit ja Huiman metallihäkki, jossa se tosin oli vain muutaman pienen pätkän. Alkuohjeistus sujui nopeasti, ja siinä mielessä oltiin voiton puolella, etteivät koirat karanneet huoneesta meidän luo tässä kohtaa, kuten viime vuonna.

Käytiin nappaamassa koirat matkaan, ja lähdettiin tekemään alkuun ihan perusharjoituksia kolmella pisteellä. Ensimmäisenä päästiin harjoittelemaan katsekontaktia, joka olikin meille oikeastaan aika helppo juttu jo ennestään. Seuraavalla pisteellä käytiin läpi luopumista, jota oltiin sitäkin tehty aika paljon, ja vaativammatkin tehtävät sujuivat. Loppuun käytiin rauhoittumispisteellä, joka oli näistä ainoa, jota en ole koskaan itse kunnolla treenannut. Kohtalaisesti senkin alkeet sitten sujuivat.

Tämän jälkeen koirat pääsivät hetkeksi huilimaan, ja kaksijalkaiset kävivät syömässä. Ruokailun jälkeen jakauduttiin taas ryhmiin, ja ensimmäisenä käytiin kokeilemassa vähän aksajuttuja. Doris teki kyselemättä hypyt ja matalalle laitetun puomin, ja stoppasi näppärästi puomin päähän käskystä. Seuraavaksi mentiin putkelle, joka itseasiassa on yleensä Dorikselle tosi helppo, sillä sitä on tehty pennusta asti. Tällä kertaa koira jäi kuitenkin kyselemään, mutta melko nopeasti päästiin siitäkin jatkamaan. Viimeinen juttu oli kepit, joita Doris on tehnyt vain neljän kepin sarjana houkutellen, mutta nyt meni kisamittaiset hiiitaaallla vauhdilla ja käsin ja äänellä ohjaamalla ihan kohtalaisesti.

Sitten käytiin vähän treenailemassa Junior Handleria, joka sujui kokonaisuudessaan älyttömän hyvin. Jalat asettuivat oikein pienillä liikautuksilla, ravi oli juuri sopivan tempoista ja energistä, käännökset kiepahtivat rutiinilla, eikä hampaiden katsominen tuottanut ongelmia. Ei siispä oikeastaan yhtään mitään valittamista. Viimeinen piste oli nose work-juttuja, ja useamman kerran pääsin naksauttamaan hajun haistelemisesta, vaikkei Doris itse vilä hoksannutkaan kunnolla tarjota. Nopeasti koira oivalsi myös hajuttoman ja hajullisen purkin eron, tai ainakin kerran vaihtoi hajuttomalta hajulliselle, kun palkkaa ei kuulunut.

Sen jälkeen koirilla oli pidempi tauko, ja ne otettiin seuraavan kerran vasta illalla houkutusten highway-kisaan. Tämä sujui aivan järjettömän hyvin. Radalla oli siis asiaankuuluvasti leluja, ruokaa, luita ja muita herkkuja. Doris kuitenkin tuli ihan suoraan luo, ja sellaista kyytiä, että nappaistiinpa ensimmäisen kierroksen paras aika, eli 2,93 sekuntia. Seuraavalla kierroksella Silja ja Huima paransivat ensimmäisen radan aikaa kevyet 38 sekuntia, ja heidän aika oli sitten 2,75 sekuntia. Lähdin siispä radalle tietäen, että voittoa varten täytyy parantaa. Kyllä me sitten parannettiinkin, juuri sen verran että kaverin ohi päästiin. Lopullinen aika oli 2,71 sek.

Sunnuntaina heti aamusta aamiasen jälkeen lähdettiin doboilemaan, ja hirmu kivaa oli sekin. Doris hoksasi homman nopeasti, ja etutassujen tyynyllä pitämisen lisäksi kokeiltiin koirapunnerruksia, ja saatiinpa takapääkin pari kertaa tasapainotyynyn päälle. Dobon jälkeen päästiin treenaamaan vähän koiratanssin alkeita, ja koira oli totaalisen väsynyt. En sitten viitsinyt hampaat irvessä jatkaa, ja lopetettiin aika nopeasti ekoihin onnistumisiin kepin kiertämisessä. Viimeisen pisteen, eli kosketuskeppikokeilun ajan Doris oikeastaan vain nukkui, enkä halunnut väkisin tehdäkään.

Ruokailun jälkeen oli vielä loppumätsäri, jota varten koira onneksi ehti piristyä vähän. Kehän pilasi yksi inhottava leirin ulkopuolinen koiranomistaja, joka päästi koiransa pitkällä flexillä samalle kentälle, jolla pidettiin mätsäriä, tietysti ihan Doriksen viereen. Sama nainen jäi vielä koiransa kanssa seisomaan kentän kulmaan, ja meidän touhu meni ihan plörinäksi. Koira olisi toiminut väsyneisyyteensä nähden oikeasti hyvin, ja siistejä pätkiä väläyteltiin, mutta lopulta sijoituttiin leikkimielisissä leirinäyttelyissä oman ryhmämme (meitä oli kolme kuuden koirakon ryhmää) kolmanneksi viimeisiksi. Eipä ollut maailmanloppu.

Mieliala ei itseasiassa pieleen menneestä kehästä huolimatta edes juuri laskenut, mutta koheni selkeästi, kun Silja ja Huima nappasivat BIS I -tittelin. Kun loppuun vielä pidettiin edellisiltaisen houkutusten highway-kilpailun palkintojenjako, ja saatiin hieno voittoruusuke ynnä muuta esinepalkintoa, alkoi jo naurattaa. Ollaan me maalaistollot vissiin aika hyviä, kun kahdeksantoista koirakon ryhmässä pidetään kaksi leikkimielistä kisaa, jotka molemmat jompi kumpi voittaa.

Sitten siivoiltiin meidän huone kuntoon, raahattiin tavarat ulos, ja puolentoista tunnin kuluttua pääsi eräs maailman väsyinein koiranturjake kotiin nukkumaan. Hirmuisen kivaa oli, ja varmasti ensi vuonna mennään kolmannen kerran, jos suinkin mahdollista.

Sääkin oli aina välillä mitä mainioin....

Vuoristoradalla

Moikka!

Kaikki postauksen kuvat ovat siis (c) Äiti, ellei toisin mainita, ja hallilaatu on valitettavasti hallilaatu. Eli siis, tänään käytiin Doriksen kanssa jälleen rally-epiksissä, ja en ole ihan varma, että mitenköhän ne sitten lopulta menivätkään. Eri ajatusten, tunteiden ja eri tasoisten suoritusten vuoristoradassa käytiin. Paikalle saavuttaessa Doris oli aivan järkyttävä, kiskoi remmissä, inisi ja pomppi. Tästä todennäköisesti iskostui omaan päähän ajatus: "Tää menee huonosti, miks me edes ollaan täällä?". Kisat oli myös siirretty epämääräisen sään takia ulkoa sisälle, jonka piikkiin laitan osittain ensimmäisen radan epäonnistumiset. Nyt kun puhuin valmiiksi vähän sivu suuni, on tästä näppärä siirtyä ilman kummempia höpinöitä hallin puolelle.

Dorishan oli siis ihan järkyttävä vielä hallissakin, kaksijalkainen stressasi, ja tartutti stressaamisensa koiraan. Tosin, edelleen koiralla oli täysin ajatus hukassa, eli en mä yksin söheltänyt. Tässä kohtaa tein ratkaisevan mokan, koska ennen nami-ALO-luokan alkua en tehnyt oikeastaan mitään, jolloin koira joutui lähtemään hermostuneen hömelön kanssa radalle. Ensimmäinen rata oli siis kahdeksan esteen alle kisamittainen rata, ja namittaminen oli sallittua. Koira ei kuunnellut pätkän vertaa ja häsläsi, ja ihminen ei osannut sitten ohjata. Radan jälkeen ensimmäinen ajatus oli: "Se ei mennyt läpi. Eikä me todellakaan olla menossa mihinkään ALOon!"

Nooh, läpihän se meni ja kirkkaasti, sillä 88/100 pistettä oli jopa parempi tulos kuin edellisissä epiksissä. Siellä oltiin silti ulkona, ja ohjaaja otti yhden typerän kympin matkaan, mutta tällä kertaa virhepisteet koostuivat kahdesta uusinnasta, talutinvirheistä ja kylttien koskemisista. Äiti sitten onneksi pakotti meidät sinne ALOonkin, ja sitä ennen oli pakko vähän korjata omaa asennetta. Olen siis itse todella helposti "ei se kuitenkaan onnistu"-kannalla, jolloin kaikki meneekin päin mäntyä. Ja sitten äristään itselle ja koiralle, kun menee päin mäntyä.

Tein ennen radalle menoa vähän kontrollinpalautustreeniä koko koirakansan edessä, ja alkuun, pakko myöntää, hävetti suunnattomasti, kun koira ei vaan viitsinyt kuunnella, ja minä jäin epäonnistumisiin kiinni. Loppua kohden saattoi jo hymyillä, ja vaikka ALO olikin loppujen lopuksi vain kisamittainen nami-ALO, sillä palkkaaminen olikin sallittua, ja vaikka uusittiin edelleen kaksi tehtävää ja sählättiin aika paljon, mentiin radalla hyvällä fiiliksellä. Ohjaaja kuitenkin tajusi jo, että mitkä kannatti uusia (muuten olisi napsahtanut kymppi), ja enää ei menty ihan sumussa.  Tämä rata muuten mentiin palkkaamatta, ja hyvin pysyi koiralla motivaatio tekemiseen yllä. Super.<3

Ja vaikka mieli oli ALOn jälkeen jo paljon parempi, niin kysyttiin vielä mahdollisuutta uusia rataa. Tässä riskinottamisessa ei ollut mitään järkeä, sillä kolme rataa päivässä on vain oikeasti liian paljon, ja koska riski hyvän fiiliksen pilaamiseen oli älyttömän suuri, päätettiin lähteä uusimaan. Älkää kysykö mitä tämän kaksijalkaisen päässä oikein liikkuu. Riskinotto kuitenkin todella kannatti, sillä radalla mentiin tosi hyvillä mielin, rennosti, eivätkä ne muutamat kontrollinpuutevirheet tai yksi uusittu liike vaikuttaneet pätkän vertaa. Ja sillä uusintaradalla me tehtiin se, ja otettiin ensimmäinen yli yhdeksänkymmenen pisteen tulos, ollen lopulta tosi lähellä palkintosijoja yhdeksälläkymmenelläkolmella pisteellä.

Nyt lähdetään ensi kuussa toivottavasti pari kertaa ALO-epiksiin ja mätsäreihin treenailemaan, ja hakemaan kaksijalkaiselle rutiinia. 2.9. olisi Lohjalla viralliset, joissa on sama varmasti kiva tuomari, kuin tämänpäiväisissä karkeloissa, joten sinnehän pitäisi sitten varmastikin ilmoittautua. Saa kuitenkin nähdä, mitä kaikkea ehditäänkään toteuttaa. Niinhän se on, että aina on vika siinä kahdella jalalla kulkevassa tyypissä, mutta kyllä Doriksenkin olisi tuolla määrällä käytyjä tapahtumia pitänyt selvitä ensmmäisestäkin radasta sättäämättä uutta paikkaa. Nooh, nämä olivat kuitenkin vasta meidän toiset kisat tässä lajissa, eli eihän kaikkea voi kerralla osata. Kumpikaan. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, lähinnä niiden meikäläisen korvien välissä olevien ongelmien työstämistä.

Onko joku menossa/tulossa Lohjan kisoihin?

Rally-tokon epikset

Moikka!

Taas on jäänyt kirjoittelu vähän vähemmälle, mutta nyt, kun tänään käytiin Doriksen kanssa availemassa meidän kisauraa rally-tokonkin puolella, täytyi siitä heti tulla teille kertoilemaan. Silja ja Huima olivat meidän seurana, kilpailuvastustajana ja henkisenä tukena. Tai pakko myöntää, että minä kyllä taisin olla enemmän se Siljan henkinen tuki, sen verran ahkeraan sai jännitykseltään suunnilleen seinille hyppivää kaveria rauhoitella.

Ja okei, kyllä muakin jännitti, mutta ei läheskään niin paljon, kuin ennen näyttelyitä tai vaikka jopa mätsäreitä, mikä oli kyllä aika kummallista. Käytiin siis maltillisesti nami-ALO-luokassa, mutta eiköhän me ensi kerralla ALO:on uskalleta. Paikalle tultiin siinä 9:15 aikoihin, ja meidän rataantutustuminen alkoi vasta 10:00, joten aikaa oli runsaasti. Ilmoittautumisten ja muiden virallisuuksien jälkeen sinkosin katsomaan ratapiirrosta, joka oli muuten tosi helppo, mutta pari kylttiä jäivät mietityttämään.

Rataan ilman koiraa tutustuessa muistin vielä tasan tarkkaan miten pitää toimia, mutta pakko myöntää, että siinä kohtaa kun kuulutettiin, että "Seuraavaksi Anni ja Doris, valmistautuu Silja ja Huima", olin kuin yksi puupökkelö. Kun saatiin lähtölupa, kähdettiin vähän töksähtäen radalle. Ensimmäiseltä kyltiltä taidettiin saada sekä talutinvirhe, että merkintä koiran vinoudesta, joten siinä kohtaa ohjaajalla oli kyllä hanskat aika hyvin hukassa.

Seuraavaksi oli tuttu ja turvallinen "360 astetta oikealle"-kyltti, joka tuttuudestaan huolimatta jaksoi mietityttää. Sieltäkin napattiin raivostuttava talutinvirhe, jonka jälkeen taisi ohjaajakin herätä, että "Ohhoh, mehän ollaan täällä radalla. Pitäis vissiin alkaa vähän ohjaamaan tuota koiraakin.".  Muutaman metrin päästä suoritettiin melko onnistunut täyskäännös.

Seuraava kyltti oli "Istu. Kierrä koiran ympäri", joka on tuttu, mutta jolle jaksoin silti tehdä typerän virheen unohtamalla pysähtyä lopuksi. Tästä tuli sitten tietysti -10 tvä, joka todella ärsytti siinä kohtaa, kun paperin sai käteen, olinhan juuri ennen rataa hakannut päähäni, että kyseisen kyltin jälkeen pitää muistaa pysähtyä.

Tässä kohtaa keromusta päästään eroon sekä liian negatiiviseksi menneestä kirjoitusasenteesta, että ohjaajan pahimmasta jännityksestä johtuvasta törttöilystä. Ehkä eniten radassa huolettanut pujottelu onnistui mainiosti, jonka jälkeen päästiin tekemään myöskin onnistunut "vasen täyskäännös". Loppuun tuli vielä "käännös oikealle", joka nyt tietysti oli helppo, ja viimeisenä varsinaisena liikkeenä ennen maalikylttiä oli "liikkeestä maahan".

Radan jälkeen oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta rata oli mennyt hyvin, mutta ensimmäinen muutaman liikkeen ees-taas-suora oli mennyt aika lahjakkaasti pieleen. Pisteet olivat sitten 87/100, eli läpi päästiin kevyesti. Koira oli taas superhieno, ja kunhan kaksijalkainen muistaa jännitykseltään ohjata radan alkupuolellakin paremmin, on meillä tässä ainekset ihan tosi hyviinkin suorituksiin. Ehkäpä me nyt tänä syksynä uskaltaudutaan virallisiinkin, tai ainakin ihan oikeaan ALO-luokkaan epiksissä.

Näin meillä meni ihka ensimmäiset rallyepikset. En voisi koiraan paljon tyytyväisempi olla, superhieno Doris! <3

Suunnitelmia ja mätsärikausi korkattu!

Moikka!

Nyt on taas "hieman" jäänyt tämän päivittely, nyt täytyy taas aktivisoitua. Eli siis ulkokausi korkattiin mätsäreiden osalta jo 29.4., eli aika tarkkaan kuukausi sitten. Hupsista! Elikkä siis, tavan mukaan oltiin ilmoittauduttu Junior Handleriin ja isoihin aikuisiin. Kuvat ovat tältä kerralta, ja (c) Silja.

Ensin oli JH-kehä, josta anteeksi nyt vain, mutta tosi harvalla oli mitään hajua koiran esittämisestä. Mätsäreiden tarkoitus on tietysti harjoitella, itsellänikin oli vielä vuosi-pari sitten sormi niin pahasti suussa näyttelyasioissa, että oksat pois.

Tämä kehä meni ihan hyvin, mutta Doris vaatii aika paljon tilaa ja vauhtia, jotta liike tulee esiin, ja me sitten köpsöteltiin suurin osa ajasta mopsin tai muiden pikkukoirien perässä. Ennen kuin laitan kaikki meidän kahden huonot jutut muiden piikkiin, kerron, että oltiin siis JH:ssa neljänsiä. Voi olla tyytyväinen.

Ja hei, ei oo meidän näyttelyremmi, äiti kävi hakemassa meille uuden n.5min ennen kehän oletettua alkua, kun tajuttiin että oma jäi kotiin. Ja olipa sitten ostanut pitkän nahkaremmin ja aivan liian paksun ketjun...:D

Näin mä annan tuomarin kurkkia suuhun. Sen jälkeen saa aina namin. t.Doris

Aikuisten kehässä tuuri jatkui, ja päädyttiin meidän näyttelykouluttajan pariksi. Sieltä napsahti siispä auttamatta sininen nauha, mutta täytyy sanoa, että sekä alku- että jatkokehät olivat ehkä parhaat isoissa aikuisissa tehdyt. Koiralla oli nimittäin vielä keskittyminen tallessa, jes!

Näistä mätsäreistä jäi siispä tosi hyvä fiilis. Pari päivää sitten ilmoitin rakkimuksen meidän ekoihin rallyepiksiin namiluokkaan. Kisat ovat siis 1.7. Ja ei, en väitä etteikö koirani osaisi seurata, istua ja mennä maahan, jotka ovat oikeastaan ainoat ALOssa vaadittavat jutut, mutta ohjaaja ei ole ihan varma että osaako itse.

Nyt ollaan käyty useinkin uittamassa Siljan kanssa koiria, ja se on ihan tuon vesikoiran lempijuttu. Sillä on niin suloinen, päättäväinen ilme kun se puksuttaa vedessä hakemaan keppiä, että täytyypä ottaa kamera mukaan. Nyt voisin kuitenkin jatkaa kesän tapahtumakalenterin suunnittelua, nähdään taas pian! :)

Mä oon hieno, voitin Junior Handlerista tämmöisen ruusukkeen ja kasan kaikkia esinepalkintoja! t.Doris

 Mitenkäs teidän kevät on mennyt?

Tuhat ja yksi asiaa!

Moikka!

Varautukaa hieman sekavaan päivitykseen, josta löytyy vähän kaikkea maan ja taivaan välistä.  Kuvat ovat ajalta, jolloin meillä oli vielä turkki. Tai siis ainakin Doriksella oli.

Viime viikonloppuna sai rakkaan rakkini näyttelyturkki lähteä. Pitkä turkki oli kivan näköinen, mutta epäkäytännöllinen meidän lenkki- ja treeniolosuhteet huomioonottaeen. Sitä, kuinka tämä extempore turkinpoistotempaus näyttelysuunnitelmiin vaikuttaa, kevät- ja kesänäyttelyt joudutaan taas käymään vääränlaisella turkilla, eli näyttelypuuhia ajatellen oli kyllä tosi huono juttu.

Syksyksi tuo ehtii toivottavasti vähän kasvaa, jos ei nyt enää uudestaan lyhennetä. Ja jos se musta riippuu, niin ei. Mätsärikalenteria katsellaan, ja muutamat näyttelytkin on suunnitteilla. Nämä on kuitenkin näitä samoja, joita lupailen jokaisessa postauksessa. Metsässä käytiin eilen Siljan ja Huiman kanssa riekkumassa.

Lumikylvyssä..

Treenit sujuvat normaalisti. Välillä hyvin, toisinaan huonosti. Epiksiin lähdetään kun sopivat tulevat vastaan, mutta kyllä mua vähän hermostuttaa. Liikkeiden opettelussa on varmasti ollut pientä virhettä, johtuen mun omasta kokemattomuudestani. Väitän kuitenkin, ettei tuolta ALO-luokasta löydy mitään sellaista, mitä en osaisi yksinäni treenata, mutta silti. Ehkä tämä "treenataan pitkään ja hartaasti" on ihan mun oma tekosyy olla menemättä...

Kevät tulee kohisten, lumet sulavat ja aurinko paistaa. I-HA-NAA! Mätsäreitä ja näyttelyitä on enemmän, ulos lähteminen on helpompaa, ja niin edelleen. Mulla on nyt niin hurja kevätfiilis, että voisin jatkaa tuota listaa loputtomiin. Taidan silti lähteä lenkille D:n kanssa. Ensi kertaan!

Motivoitumista

Moikka!

Pitkästä aikaa ollaan kumpikin saatu taas siitä treenaamisesta kiinni. Jaksan lenkillekin lähtiessä vetäistä sen treenitaskun mukaan ja tehdä matkan varrella temponmuutos- ja kontaktiharjoituksia. Ja vihdoinkin alkaa ehkä tulostakin syntyä. Hyvänä päivänä voin sanoa että selvittäisiin hyväksytysti siitä RT:n ALO-luokasta. Mutta juttu onkin siinä, että suorittaminen ei ole vielä niin varmaa, että uskaltaisin luvata että huonompanakin päivänä suoriuduttaisiin edes kelvollisesti.

Olen nyt kuitenkin ottanut härkää sarvista, ja päivitellyt tuota tapahtumakalenteria. Ja huomaattekos, siellä onkin myös Rally-tokon epiksiä. Kääk. Tuohan nyt tosin on ihan alustava ja suurin osa "no mahdollisesti ehkä"- tyyppisiä suunnitelmia. Mutta ainakin on jotakin mitä kohti pyrkiä. Tänä viikonloppuna ollaan Siljan ja Huiman kanssa menossa todennäköisesti eräälle kalliolle kuvaamaan koiria. Mutta sitä odotellessa saatte tyytyä tämänpäiväisiin, laadultaan hiukan epämääräisiin nojatuoliposeerausyrityksiin.

Tämä oli nyt tämmöinen pikapäivitys, mutta saa kelvata.

Turku KV!

Moiks!

Eli viime viikonloppuna käytiin pyörimässä Turun messukeskuksessa. Näyttelyissä on aina se oma tunnelmansa, siihen humuun vaan jotenkin hukkuu. Sunnuntai-aamuna pakattiin kamat ja koira autoon, ja napattiin Silja kyytiin. Turkuun saavuttuamme itseäni jännitti aivan tajuttomasti. Ensin mentiin Junior Hanlerin SM-osakilpailukehään, joka sitten meni ihan kohtalaisesti. Ei mitenkään timanttisesti, mutta ei se vuosisadan katastrofikaan ollut.

Pakko myöntää että harvoin sitä on huonommin menneen kehän jälkeen ollut noin helpottunut. Helpottuneisuus johtui kahdesta syystä. A) Jännitin mahdollista jatkoon päässeiden koiranvaihtoa, sillä Doris ei koskaan ole ollut kenenkään muun esitettävänä, ja B) Jos oltaisiin menty jatkoon, ei oltaisiin millään ehditty rotukehään. Ja nyt mennäänkin siihen.

Doriksen veli ja kasvattaja junnunarttunsa kanssa olivat myös paikan päällä. Kaikki viisi? koiraa olivat eri ryhmissä, ja näin ollen D oli ainoa NUO-luokan narttu. Laatuarvostelutulos oli tällä kertaa EH, joka on oikeastaan aika hyvä. Tämän kehän ajattelin menneen HUONOSTI, mutta videolta katsottuna kai ihan kohtalaisesti se sitten menikin. Tosin nyt kuvista huomasin että katkaisen koiran linjan seisottamalla sen liian "korkealla", tai en mä osaa selittää...

Tässä muutama kuva, jotka ovat kaikki (c) Silja. :)

Olitteko te Turussa omien koirienne kanssa? Miten meni?

Talviarkea ja hermoilua!

Moikkis!

Tänään ajattelin kertoa teille vähän meidän kuulumisia,  kera tämänpäiväisten lumikuvien. Ollaan treenailtu rally-tokoa, perustottista, lenkkeilty ja leikitty lumipalloilla. Sitä en tiedä, ovatko lumileikit sittenkään niin kovin hyvä idea, koska väsäsin tuossa vähän aikaa sitten lumilyhdyn, ja Doris oli ulkona ollessaan käynyt nappailemassa sieltä palloja, ja koko hökötys sortui.

Meille kuuluu siis kaikinpuolin hyvää, ja ihan tavallista, ja otsikon mukaisesti hieman myös hermoilua. Turun KV-näyttelyn numerot tulivat, ensin ollaan JH-ssa ja sitten vielä rotukehässä, saa nähdä kuinka neiti jaksaa koko päivän. Sitä en osaa sanoa, miksi hermoilen kyseistä tapahtumaa, sillä näyttelyitä on kuitenkin kausi täynnä, jos Turussa menee huonosti, niin vielä on monta tilaisuutta paikkailla.

Kuvat ovat muuten huonontuneet jälleen selvästi laadultaan bloggeriin lataamisen myötä. Treenailuissa ollaan käytetty apuna joululahjaksi saatua naksutinta. Doris hoksasi yllättävänkin helposti että naksahdus tarkoittaa kehua, että nyt hän teki jotain oikein. Pakko sanoa, että on kyllä hurjan kätevä varsinkin "kaukokäskyjä" tehdessä. Nimittäin kun komennat koiran kymmenen metrin päästä maahan, niin yritä siinä sitten oikealla hetkellä palkata namilla...

Lumi on tuon turjakkeen mielestä hurjan hauskaa, varsinkin silloin kun se lentää. Myös herkkujen ja lelujen lumeen piilottaminen olisi varsin mieluisaa tekemistä, jos typerä Ansku ei aina tulisi väliin sotkemaan ja kaivamaan aarteita esiin. Ei kuulemma saa jemmailla kaikkea mahdollista ympäri tonttia, joka on ihan tylsää.  Aamutkin ovat valostuneet talven tulon myötä, ja näin ollen jaksan useammin lähteä ennen kouluakin kunnolliselle lenkille pallonheittelyn sijasta.

Tykkäävätkö teidän koiranne lumileikeistä? Entäpä onko joku tulossa Turkuun ensi viikonloppuna?

Virallinen uudenvuodenpostaus!

Moikka!

Tässä tulee otsikon mukaan virallinen uudenvuodenpostaus, joka on ensimmäinen postaus vuonna 2017, joten totta kai päätin tehdä tähän nyt sitten ne ihan viralliset tavoitteet tälle uudelle vuodelle. Ennen sitä kerron kuitenkin nopeasti mitä Doris sai joululahjaksi.

 Minä itse annoin toivottavasti kestävän ja vahvan kumipallon, ja jättikokoisen luun. Lisäksi Doris sai Siljalta naksuttimen ja yhdeltä koirakaverilta paketillisen pieniä luita. Mutta aihe ei ollut joulu, vaan uusivuosi. Nyt tavoitteet:

 NÄYTTELYT:

Näyttelypuolelle asetan tavoitteita vain suhteellisen vähän, sillä sielää ei mitään suurta treenaamista tarvita. Ajatuksena olisi kuitenkin päästä kiertämään enemmän virallisia KR- ja KV-näyttelyitä. Lisäksi haluaisin saada juoksuosuudet sujumaan luontevammin ilman lähtötöksähdystä tai niitä paria laukka-askelta siellä seassa. "Kisatavoitteeksi" asetan Junior Handlerin SM-finaaliin pääsyn, joka käytännössä siis tarkoittaa sitä, että yksi virallineen JH-SM-osakilpailu pitäisi voittaa...

RALLY-TOKO:

Rally-toko on lajina enemmän treenaamista vaativa, ja siinä on enemmän osia jotka pitää muistaa. Haluaisin päästä jollekin kurssille. ALO-luokan liikkeet alkavat olla purkissa meidän osalta, joten nyt alkuvuodesta treenataan ne muutaman liikkeen kertavauhtia kaikki kuosiin, ja loput tästä vuodesta sitten käytetään AVO-juttujen treenailuun. Kisauraakin olisi tarkoitus päästä availemaa ensin kevät epiksissä nami-alo ja ALO-luokkia käyden, ja kesä ja syksy sitten toivottavasti toisi tullessaan edes yhdet viralliset RT-kisat.

KAIKKI SE MUU:

Käy retkeilemässä/vaeltamassa! Mielellään tietysti lapissa asti, mutta nyt ainakin jokin yön yli kestävä retki.

Koiraleirille! Käytiin Siljan kanssa viime kesänä kennelpiirin järjestämällä koiraleirillä, ja mielelläni lähtisin tänä vuonna uudestaan.

Paljon uintia! Uiminen on koiralle hyvää liikuntaa, sekä Doriksen mielestä kivaa. Mitä muuta siihen tarvitaan?

KOIRAISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!