maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vuoristoradalla

Moikka!

Kaikki postauksen kuvat ovat siis (c) Äiti, ellei toisin mainita, ja hallilaatu on valitettavasti hallilaatu. Eli siis, tänään käytiin Doriksen kanssa jälleen rally-epiksissä, ja en ole ihan varma, että mitenköhän ne sitten lopulta menivätkään. Eri ajatusten, tunteiden ja eri tasoisten suoritusten vuoristoradassa käytiin. Paikalle saavuttaessa Doris oli aivan järkyttävä, kiskoi remmissä, inisi ja pomppi. Tästä todennäköisesti iskostui omaan päähän ajatus: "Tää menee huonosti, miks me edes ollaan täällä?". Kisat oli myös siirretty epämääräisen sään takia ulkoa sisälle, jonka piikkiin laitan osittain ensimmäisen radan epäonnistumiset. Nyt kun puhuin valmiiksi vähän sivu suuni, on tästä näppärä siirtyä ilman kummempia höpinöitä hallin puolelle.

Dorishan oli siis ihan järkyttävä vielä hallissakin, kaksijalkainen stressasi, ja tartutti stressaamisensa koiraan. Tosin, edelleen koiralla oli täysin ajatus hukassa, eli en mä yksin söheltänyt. Tässä kohtaa tein ratkaisevan mokan, koska ennen nami-ALO-luokan alkua en tehnyt oikeastaan mitään, jolloin koira joutui lähtemään hermostuneen hömelön kanssa radalle. Ensimmäinen rata oli siis kahdeksan esteen alle kisamittainen rata, ja namittaminen oli sallittua. Koira ei kuunnellut pätkän vertaa ja häsläsi, ja ihminen ei osannut sitten ohjata. Radan jälkeen ensimmäinen ajatus oli: "Se ei mennyt läpi. Eikä me todellakaan olla menossa mihinkään ALOon!"

Nooh, läpihän se meni ja kirkkaasti, sillä 88/100 pistettä oli jopa parempi tulos kuin edellisissä epiksissä. Siellä oltiin silti ulkona, ja ohjaaja otti yhden typerän kympin matkaan, mutta tällä kertaa virhepisteet koostuivat kahdesta uusinnasta, talutinvirheistä ja kylttien koskemisista. Äiti sitten onneksi pakotti meidät sinne ALOonkin, ja sitä ennen oli pakko vähän korjata omaa asennetta. Olen siis itse todella helposti "ei se kuitenkaan onnistu"-kannalla, jolloin kaikki meneekin päin mäntyä. Ja sitten äristään itselle ja koiralle, kun menee päin mäntyä.




Tein ennen radalle menoa vähän kontrollinpalautustreeniä koko koirakansan edessä, ja alkuun, pakko myöntää, hävetti suunnattomasti, kun koira ei vaan viitsinyt kuunnella, ja minä jäin epäonnistumisiin kiinni. Loppua kohden saattoi jo hymyillä, ja vaikka ALO olikin loppujen lopuksi vain kisamittainen nami-ALO, sillä palkkaaminen olikin sallittua, ja vaikka uusittiin edelleen kaksi tehtävää ja sählättiin aika paljon, mentiin radalla hyvällä fiiliksellä. Ohjaaja kuitenkin tajusi jo, että mitkä kannatti uusia (muuten olisi napsahtanut kymppi), ja enää ei menty ihan sumussa.  Tämä rata muuten mentiin palkkaamatta, ja hyvin pysyi koiralla motivaatio tekemiseen yllä. Super.<3

Ja vaikka mieli oli ALOn jälkeen jo paljon parempi, niin kysyttiin vielä mahdollisuutta uusia rataa. Tässä riskinottamisessa ei ollut mitään järkeä, sillä kolme rataa päivässä on vain oikeasti liian paljon, ja koska riski hyvän fiiliksen pilaamiseen oli älyttömän suuri, päätettiin lähteä uusimaan. Älkää kysykö mitä tämän kaksijalkaisen päässä oikein liikkuu. Riskinotto kuitenkin todella kannatti, sillä radalla mentiin tosi hyvillä mielin, rennosti, eivätkä ne muutamat kontrollinpuutevirheet tai yksi uusittu liike vaikuttaneet pätkän vertaa. Ja sillä uusintaradalla me tehtiin se, ja otettiin ensimmäinen yli yhdeksänkymmenen pisteen tulos, ollen lopulta tosi lähellä palkintosijoja yhdeksälläkymmenelläkolmella pisteellä.

Nyt lähdetään ensi kuussa toivottavasti pari kertaa ALO-epiksiin ja mätsäreihin treenailemaan, ja hakemaan kaksijalkaiselle rutiinia. 2.9. olisi Lohjalla viralliset, joissa on sama varmasti kiva tuomari, kuin tämänpäiväisissä karkeloissa, joten sinnehän pitäisi sitten varmastikin ilmoittautua. Saa kuitenkin nähdä, mitä kaikkea ehditäänkään toteuttaa. Niinhän se on, että aina on vika siinä kahdella jalalla kulkevassa tyypissä, mutta kyllä Doriksenkin olisi tuolla määrällä käytyjä tapahtumia pitänyt selvitä ensmmäisestäkin radasta sättäämättä uutta paikkaa. Nooh, nämä olivat kuitenkin vasta meidän toiset kisat tässä lajissa, eli eihän kaikkea voi kerralla osata. Kumpikaan. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, lähinnä niiden meikäläisen korvien välissä olevien ongelmien työstämistä.



Onko joku menossa/tulossa Lohjan kisoihin?

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Rally-tokon epikset

Moikka!

Taas on jäänyt kirjoittelu vähän vähemmälle, mutta nyt, kun tänään käytiin Doriksen kanssa availemassa meidän kisauraa rally-tokonkin puolella, täytyi siitä heti tulla teille kertoilemaan. Silja ja Huima olivat meidän seurana, kilpailuvastustajana ja henkisenä tukena. Tai pakko myöntää, että minä kyllä taisin olla enemmän se Siljan henkinen tuki, sen verran ahkeraan sai jännitykseltään suunnilleen seinille hyppivää kaveria rauhoitella.

Ja okei, kyllä muakin jännitti, mutta ei läheskään niin paljon, kuin ennen näyttelyitä tai vaikka jopa mätsäreitä, mikä oli kyllä aika kummallista. Käytiin siis maltillisesti nami-ALO-luokassa, mutta eiköhän me ensi kerralla ALO:on uskalleta. Paikalle tultiin siinä 9:15 aikoihin, ja meidän rataantutustuminen alkoi vasta 10:00, joten aikaa oli runsaasti. Ilmoittautumisten ja muiden virallisuuksien jälkeen sinkosin katsomaan ratapiirrosta, joka oli muuten tosi helppo, mutta pari kylttiä jäivät mietityttämään.

Rataan ilman koiraa tutustuessa muistin vielä tasan tarkkaan miten pitää toimia, mutta pakko myöntää, että siinä kohtaa kun kuulutettiin, että "Seuraavaksi Anni ja Doris, valmistautuu Silja ja Huima", olin kuin yksi puupökkelö. Kun saatiin lähtölupa, kähdettiin vähän töksähtäen radalle. Ensimmäiseltä kyltiltä taidettiin saada sekä talutinvirhe, että merkintä koiran vinoudesta, joten siinä kohtaa ohjaajalla oli kyllä hanskat aika hyvin hukassa.



Seuraavaksi oli tuttu ja turvallinen "360 astetta oikealle"-kyltti, joka tuttuudestaan huolimatta jaksoi mietityttää. Sieltäkin napattiin raivostuttava talutinvirhe, jonka jälkeen taisi ohjaajakin herätä, että "Ohhoh, mehän ollaan täällä radalla. Pitäis vissiin alkaa vähän ohjaamaan tuota koiraakin.".  Muutaman metrin päästä suoritettiin melko onnistunut täyskäännös.

Seuraava kyltti oli "Istu. Kierrä koiran ympäri", joka on tuttu, mutta jolle jaksoin silti tehdä typerän virheen unohtamalla pysähtyä lopuksi. Tästä tuli sitten tietysti -10 tvä, joka todella ärsytti siinä kohtaa, kun paperin sai käteen, olinhan juuri ennen rataa hakannut päähäni, että kyseisen kyltin jälkeen pitää muistaa pysähtyä.

Tässä kohtaa keromusta päästään eroon sekä liian negatiiviseksi menneestä kirjoitusasenteesta, että ohjaajan pahimmasta jännityksestä johtuvasta törttöilystä. Ehkä eniten radassa huolettanut pujottelu onnistui mainiosti, jonka jälkeen päästiin tekemään myöskin onnistunut "vasen täyskäännös". Loppuun tuli vielä "käännös oikealle", joka nyt tietysti oli helppo, ja viimeisenä varsinaisena liikkeenä ennen maalikylttiä oli "liikkeestä maahan".

Radan jälkeen oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta rata oli mennyt hyvin, mutta ensimmäinen muutaman liikkeen ees-taas-suora oli mennyt aika lahjakkaasti pieleen. Pisteet olivat sitten 87/100, eli läpi päästiin kevyesti. Koira oli taas superhieno, ja kunhan kaksijalkainen muistaa jännitykseltään ohjata radan alkupuolellakin paremmin, on meillä tässä ainekset ihan tosi hyviinkin suorituksiin. Ehkäpä me nyt tänä syksynä uskaltaudutaan virallisiinkin, tai ainakin ihan oikeaan ALO-luokkaan epiksissä.

Näin meillä meni ihka ensimmäiset rallyepikset. En voisi koiraan paljon tyytyväisempi olla, superhieno Doris! <3