maanantai 24. heinäkuuta 2017

Vuoristoradalla

Moikka!

Kaikki postauksen kuvat ovat siis (c) Äiti, ellei toisin mainita, ja hallilaatu on valitettavasti hallilaatu. Eli siis, tänään käytiin Doriksen kanssa jälleen rally-epiksissä, ja en ole ihan varma, että mitenköhän ne sitten lopulta menivätkään. Eri ajatusten, tunteiden ja eri tasoisten suoritusten vuoristoradassa käytiin. Paikalle saavuttaessa Doris oli aivan järkyttävä, kiskoi remmissä, inisi ja pomppi. Tästä todennäköisesti iskostui omaan päähän ajatus: "Tää menee huonosti, miks me edes ollaan täällä?". Kisat oli myös siirretty epämääräisen sään takia ulkoa sisälle, jonka piikkiin laitan osittain ensimmäisen radan epäonnistumiset. Nyt kun puhuin valmiiksi vähän sivu suuni, on tästä näppärä siirtyä ilman kummempia höpinöitä hallin puolelle.

Dorishan oli siis ihan järkyttävä vielä hallissakin, kaksijalkainen stressasi, ja tartutti stressaamisensa koiraan. Tosin, edelleen koiralla oli täysin ajatus hukassa, eli en mä yksin söheltänyt. Tässä kohtaa tein ratkaisevan mokan, koska ennen nami-ALO-luokan alkua en tehnyt oikeastaan mitään, jolloin koira joutui lähtemään hermostuneen hömelön kanssa radalle. Ensimmäinen rata oli siis kahdeksan esteen alle kisamittainen rata, ja namittaminen oli sallittua. Koira ei kuunnellut pätkän vertaa ja häsläsi, ja ihminen ei osannut sitten ohjata. Radan jälkeen ensimmäinen ajatus oli: "Se ei mennyt läpi. Eikä me todellakaan olla menossa mihinkään ALOon!"

Nooh, läpihän se meni ja kirkkaasti, sillä 88/100 pistettä oli jopa parempi tulos kuin edellisissä epiksissä. Siellä oltiin silti ulkona, ja ohjaaja otti yhden typerän kympin matkaan, mutta tällä kertaa virhepisteet koostuivat kahdesta uusinnasta, talutinvirheistä ja kylttien koskemisista. Äiti sitten onneksi pakotti meidät sinne ALOonkin, ja sitä ennen oli pakko vähän korjata omaa asennetta. Olen siis itse todella helposti "ei se kuitenkaan onnistu"-kannalla, jolloin kaikki meneekin päin mäntyä. Ja sitten äristään itselle ja koiralle, kun menee päin mäntyä.




Tein ennen radalle menoa vähän kontrollinpalautustreeniä koko koirakansan edessä, ja alkuun, pakko myöntää, hävetti suunnattomasti, kun koira ei vaan viitsinyt kuunnella, ja minä jäin epäonnistumisiin kiinni. Loppua kohden saattoi jo hymyillä, ja vaikka ALO olikin loppujen lopuksi vain kisamittainen nami-ALO, sillä palkkaaminen olikin sallittua, ja vaikka uusittiin edelleen kaksi tehtävää ja sählättiin aika paljon, mentiin radalla hyvällä fiiliksellä. Ohjaaja kuitenkin tajusi jo, että mitkä kannatti uusia (muuten olisi napsahtanut kymppi), ja enää ei menty ihan sumussa.  Tämä rata muuten mentiin palkkaamatta, ja hyvin pysyi koiralla motivaatio tekemiseen yllä. Super.<3

Ja vaikka mieli oli ALOn jälkeen jo paljon parempi, niin kysyttiin vielä mahdollisuutta uusia rataa. Tässä riskinottamisessa ei ollut mitään järkeä, sillä kolme rataa päivässä on vain oikeasti liian paljon, ja koska riski hyvän fiiliksen pilaamiseen oli älyttömän suuri, päätettiin lähteä uusimaan. Älkää kysykö mitä tämän kaksijalkaisen päässä oikein liikkuu. Riskinotto kuitenkin todella kannatti, sillä radalla mentiin tosi hyvillä mielin, rennosti, eivätkä ne muutamat kontrollinpuutevirheet tai yksi uusittu liike vaikuttaneet pätkän vertaa. Ja sillä uusintaradalla me tehtiin se, ja otettiin ensimmäinen yli yhdeksänkymmenen pisteen tulos, ollen lopulta tosi lähellä palkintosijoja yhdeksälläkymmenelläkolmella pisteellä.

Nyt lähdetään ensi kuussa toivottavasti pari kertaa ALO-epiksiin ja mätsäreihin treenailemaan, ja hakemaan kaksijalkaiselle rutiinia. 2.9. olisi Lohjalla viralliset, joissa on sama varmasti kiva tuomari, kuin tämänpäiväisissä karkeloissa, joten sinnehän pitäisi sitten varmastikin ilmoittautua. Saa kuitenkin nähdä, mitä kaikkea ehditäänkään toteuttaa. Niinhän se on, että aina on vika siinä kahdella jalalla kulkevassa tyypissä, mutta kyllä Doriksenkin olisi tuolla määrällä käytyjä tapahtumia pitänyt selvitä ensmmäisestäkin radasta sättäämättä uutta paikkaa. Nooh, nämä olivat kuitenkin vasta meidän toiset kisat tässä lajissa, eli eihän kaikkea voi kerralla osata. Kumpikaan. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, lähinnä niiden meikäläisen korvien välissä olevien ongelmien työstämistä.



Onko joku menossa/tulossa Lohjan kisoihin?

2 kommenttia:

  1. Eiköhän me olla tulossa :D Hyvinhän teillä meni, ja totta on, että nuo kymmenen pisteen mokat on todella ärsyttäviä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sekoillaan sit yhdessä siellä noiden maalaisrakkien kanssa... :D

      Poista